17.3.2014

Taiteilijaliittojen teosvälitys

Taide tutuksi ja kotiin


Kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden teosvälitys Kaapelitehtaalla 27.2.-2.3.2014.








Suomen taiteilijajärjestöt järjestävät joka kevät teosvälitystilaisuuksia. Tapahtumapaikaksi on vakiintunut Kaapelitehdas, jossa Taidemaalariliitto järjesti oman teosvälitystilaisuutensa 8.3-16.3.2014 jo ties monennenko kerran. Kyseessä on mitä mitä suurimmassa määrin keväinen traditio. Mukana on tällä kertaa noin 1 500 teosta noin 600 ammattitaiteilijalta, jotka ovat Taidemaalariliiton varsinaisia tai kokelasjäseniä. Samanaikaisesti TML:n teosvälityksen kanssa oman tilaisuutensa järjesti myös Teollisuustaiteen liitto Ornamo. Kaapelihalli on teosvälityksen aikana pakattu nykytaiteen parhaimmistolla. Runsaudenpulan keskellä suunnistamista helpottaa nyt muutaman vuoden käytössä ollut kuvapankki, jossa osa teoksista on etukäteen nähtävissä.

Taidemaalariliiton teosvälitys Kaapelitehtaalla 83.-16.3.2014.

Suomen taidegraafikot ja Suomen kuvanveistäjäliitto järjestivät oman, yhteisen teosvälityksensä muutama viikko ennen taidemaalareita - 27.2.-2.3.2014. Täällä oli esillä töitä noin 120 graafikolta ja 80 kuvanveistäjältä. Graafikoiden ja kuvanveistäjien teosvälitys siirtyi muutama vuosi sitten onnistuneesti Wanhasta satamasta Kaapelitehtaalle.

Teosväilitystilaisuudet perustettiin alunperin valtion taideostotoimkunnan tarpeista. Ne tarjosivat erinomaisen mahdollisuuden Valtion taidemuseolle sekä muille museoille, säätiöille ja muille julkaisille ostajille kokoelmiensa kartuttamiseen. Tapahtumat ovat sittemmin laajentuneet mittavaksi läpileikkaukseksi taiteen tilasta. Ne tarjoavat erinomaisen ostomahdollisuuden myös tavallisille taiteen harrastajille ja siitä kiinnostuneille ilman korkeaa gallerian kynnystä.

Teosvälityksistä saa kattavan läpileikkauksen uusimmasta nykytaiteesta sen koko laajuudessa. Luonnollisista syistä mukana on kuitenkin lähinnä vain maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa. Valokuva, video ja performanssi eivät oikein sovi näihin raameihin.

Kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden teosvälitys Kaapelitehtaalla 27.2.-2.3.2014.








Teosvälitys on muunnelma taidemesssuista kuitenkin niin, että osanotto-oikeus on taiteilijaseurojen jäsenillä, jotka voivat tuoda esille haluamansa työt ilman jyrytystä. Töiden lukumäärä taiteilijaa kohti on toki rajoitettu. Ripustus on rento ja tiivis eikä vastaa galleriaripustusta, kun teokset kilpailevat keskenään. Ripustus on kuitenkin yllättävänkin toimiva ja katsoja löytää omat suosikkinsa helposti. Tässä auttaa osin tyylinmukainen ripustus. Ostetut työt saa heti mukaansa ja ripustusta muutetaan tapahtuman kestäessä ja voipa paikalle tulla täydennystä näyttelyn kuluessa.

Teosvälityksillä on edelleen tärkeä merkitys julkisten kokoelmien ostotapahtumana. Pääosa myynnistä tapahtuu kuitenkin tavallisille ihmisille. Alkuperäinen idea toteutuu siten, että ostolautakunnilla on ennakkokatselu ja -ostomahdollisuus.

Välitykset ovat kiinnostavia myös ei-ostomielessä liikkeellä oleville. Tämä merkitys on korostunut, sillä taiteilijat näkevät teosvälityksen myös keinona oman profiilinsa rakentamiseen. Tästä kertoo myös se, että teosten laatu ja kiinnostavuus on lisääntynyt. Tämän vuoden katselmua oli selvästi tasokkaampi kuin muutama vuosi sitten. Mukana oli useita kärkitöitä eikä vain toissijaisia teoksia.

Kun välitystilaisuuksissa käy galleristeja ja yksityisiä taiteen kerääjiä, voi niiden kautta nostaa omaa kiinnostavuuttaan. Tilaisuudet ovat mielenkiintoinen kokoelma eri-ikäisiä ja laatuisia taiteilijoita. Joukossa on tuttuja taiteilijoita ja teoksia edellisen vuoden galllerianäyttelyistä sekä aivan uusia töitä. Ne ovat myös tilaisuuksia sellaisille taiteilijoille, jotka eivät saa pystyyn vuosittain kokonaista omaa näyttelyä. Kiinnostavaa ja kunnioitettavaa on, että mukana on arvostettuja ja palkittuja nimiä Rafael Wardista lähtien. Nuorten taiteilijoiden osuus on huomattava ja esimerkiki vastaikään taidekouluista valmistuneita taiteilijoita on mukana runsaasti. Tilaisuudet ovat avoimia myös liittojen kokelasjäsenille.

Jos haluaa kerralla nähdä, mitä kotimaisen taiteen kentässä tapahtuu, kannattaa katsastaa vuotuiset teosvälitykset. On kuin kesä tulisi talven keskelle. Ja aina on se mahdollisuus, että taide tarttuu mukaan ja tulee kotiin. Mukana on aina taidetta eri paksuisille lompakoille ja maksuehdoista voi aina neuvotella. Välitystilaisuuksilla on suuri merkitys myös taiteilijoiden taloudelle ja sitä kautta maamme kulttuurielämälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti