Bukowskis Modern and Contemporary -huutokauppa 23.-24.4.2014
Bukowskis järjestää 23. ja 24. huhtikuuta jo perinteisen keväthuutokaupan, joka keskittyy moderniin ja nykytaiteeseen sekä designiin. Suurimman huomion kerännee jälleen kerran 1940-1950-lukujen suomalinen design. Design-kohteita on yli 300. Mukana on runsaasti Alvar Aallon huonekaluja ja valaisimia, Aallon, Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan lasia ja Paavo Tynellin valaisimia sekä keramiikkaa mm. Birger Kaipiaiselta. Erityisen kiinnostava on kuitenkin taiteen osuus, sillä modernissa osiossa on yhteensä lähes 160 kohdetta ja nykytaiteessa 60 kohdetta.
Modernin ja nykytaiteen tarjonta on merkittävä sekä määrällä että laadulla mitaten. Mukana on useita kiinnostavia kohteita, joista moni sopisi parhaiten julkisiiin tiloihin tai museoon. Mukana on useita 1980-luvun lopun töitä, joita kokonsa vuoksi on vaikea sijoittaa normaaliin kerrostaloasuntoon.
Modernin taiteen osiosta kannattaa mainita kymmenen Tove Janssonin työtä, muutamat Lars-Gunnar Nordströmin maalaukset mm. suurikokoinen Dimensionell funktion vuodelta 1965 sekä Juhani Linnovaaran Lajinsa viimeinen. Mukana on myös kolme Otto Mäkilän muotokuvaa, joista kaksi on omakuvia.
Nyky- eli aikalaistaiteen määrä on noussut edellisistä kerroista ja mukaan on otettu aiempaa enemmän aivan nuoria tekijöitä. Samalla myyntiin on tulossa teoksia aivan viime vuosilta. On virkistävää, että huutokauppayleisön tietoisuuteen tuodaan kokonaan uusia tekijöitä. He eivät todennäköisesti ole tuttuja sellaisille keräilijöille, jotka eivät kierrä säännöllisesti gallerioita tai seuraa esimerkikisi Kuvataideakatemian tapahtumia. Nostaisin näistä tekijöistä esille Toni R. Toivosen, joka juuri voiti Baswaren taidekilpailun. Häneltä on mukana hieno teos What remains / We were lovers then. Lisäksi nostan esille Erno Enkerbergin, Anna Tuorin ja Ilari Hautamäen teokset. Mukana on teoksia edelleen myös Katja Tukiaiselta, Maiju Salmenkiveltä ja Sampsa Sarparannalta. Asemansa vakiinnuttaneista nykytaiteilijoista tähän luokkaan on sijoitettu esimerkiksi Raili Tang, Henry Wuorila-Stenberg, Tero Laaksonen, Risto Suomi, Jan Kenneth Weckman, Susanne Gottberg ja Mari Rantanen.
Taiteen jaottelu moderniin ja nykytaiteeseen on kuitenkin vaikeaa ja osin sattuman varaista. Modernin taiteen osioon on sijoitettu monia aktiivisesti maalaavia ja näyttelyjä pitäviä taiteilijoita kuten Marjatta Tapiola, Kuutti Lavonen, Kristian Krokfors ja Matti Kujasalo. Rajaus näyttää tehdyn osin taiteilijan iän ja osin aiemman huutokauppamenestyksen perusteella.
Tulee olemaan mielenkiintoista miten nuoret tekijät otetaan vastaan ja miten hinta-arviot heidän kohdallaan pitävät.
Aiempien kokemusten perusteella suomalinen taideyleisö - taidetta ostava yleisö - on konservatiivista ja huutokauppatalot ovat onnistuneet vain kohtuullisesti esimerkiksi valokuvataiteen esillenostamisessa.
Bukowskis järjestää toukokuussa Tukholmassa erilliset modernin ja nykytaiteen huutokaupat. Modern-huutokaupassa on myynnissä mm. kolme Esko Männikön valokuvaa. Oma suosikkini Tukholman huutokaupassa on Sean Scullyn North eagle. Tukholmassa arvokkain myynnissä oleva työ on Andy Warhollin Last supper, jonka hinnaksi on arviotu 7-9 miljoonaa euroa.
Bukowskis Modern: Design-päivän kallein valaisin: Aallon mehiläispesä 19,000 €. Muuten hinnat jäivät lähelle lähtöhintoja eräitä valaisimia lukuunottamatta. Myymättömiä kohteita melko paljon. Saa nähdä miten tade käy kaupaksi huomenna. https://www.bukowskis.com/fi/auctions/F170/20-alvar-aalto-kattovalaisin
VastaaPoistaBukowskis-huutokaupan taideosuus meni pitkälti odotusten ja arviohintoja noudattaen. Useimmat työt menivät arviohinnoilla ja jopa hieman niiden alle. Yleisesti ottaen tutut nimet pitivät pintansa kärjessä Lars-Gunnar Nordström ja Leena Luostarinen, mutta edes kaikki Tove Janssonin ja ikimenestyjä Rafael Wardin kaikki työt eivät käyneet kaupaksi. Hieman vaimean yleistunnelman jälkeen oli hieman yllättävää, että nykytaide meni kaupaksi modernia taidetta paremmin. Korkein hinta eli huutokustannuksineen yli 10 000 euroa maksettiin Anna Tuorin maalauksesta. Erityisesti nuorten tekijöiden töille löytyi ostajia kun taas keskipolven tekijöiden teoksille ei tällä kertaa löytynyt vastaavaa kiinnostusta.
VastaaPoista