Täällä syntyi pala Suomen taidehistoriaa
Kuvataideakatemian ystävät järjesti 2.4.2014 harvinaislaatuisen vierailun tähän entiseen ateljeehen 1890-luvun alussa valmistunut ateljee on nykyisin yksityiskäytössä, jossa toimii FINE Publishing -yhtiö. Yhtiö on keskittynyt high end -viineistä ja muista eksklusiivisiin tuotteista kertoviin lehtiin ja julkaisuihin.
Ateljeen historiasta ja Albert Edelfeltin toiminnasta ja suhteesta siihen kertoi taidehistorioitsija Marina Catani, joka on yksi Edelfelt-tutkimuksen johtavista nimistä. Hänen lisäkseen paikalla oli myös professori Riikka Stewen.
Helsingissä oli kova pula taiteilijoiden työtiloista ja aina 1870-luvulta lähtien oli viereillä hanke suurehkon ateljeen saamiseksi. Ateljee-tiloja oli vielä 1890-luvulle tultaessakin kaikkiaan alle kymmenen. Niistä joitain on vielä tunnistettavissa rakennusten julkisivuista, vaikka itse ateljeet ovat kadonneet (Kirkkokatu, Mariankatu, Aleksanterinkatu, Bulevardi). Edelfelt pääisi vaikuttamaan Liisankadun ateljeen suunnitteluun, mutta sitä yritettiin vuokrata ylesesiti ennen kuin Edeldelt otti sen työtilakseen.
Edeldelt muutti perheineen Pariisista Helsinkiin 1991 ja tarvitsi suuria töitä varten ateljeen myös Helsingistä Haikkoon jo 1883 valmistuneen pienen ateljeetalon lisäksi. Haikossa hän maalasi pääosin ulkosalla sekä saaristossa (mm. Lapsen ruumissaatto). Hän päätyi vuokraamaan Liisankadun ateljeeta pääosin lyhyissä jaksoissa. Tuolloin Liisankatu oli kaupungin reunamilla, jonne matka Kaivopuistosta (Myllykadulta) ja myöhemmin Katajanokalta (Luotsikatu) oli varsin pitkä. Ateljee oli myös sen ajan mittapuun mukaan kallis - 800 markkaa vuodessa (vastaa 4 000 €, 2011), kun Edelfeltin maalaama muotokuva saattoi maksaa 4 000 markasta ylöspäin. Siksi jopa maamme johtava taiteilija Edelfelt vuokrasi ateljeeta pääsoin projektikohtaisesti. On oletettu, että hän maalasi Porilaisten marssi - teoksen Liisankadulla ja mahdollisesti Vaasan alttaritaulun 1893-94). Varmuudella yliopiston juhlasalin seinämaalaukset, jotka tuhoituivat sodan aikana on maalattu täällä.
Täällä on syntynyt myös näyttelijä Ida Aalbergin muotokuva (vartalomallina Elli Tompuri) ja joukko mytologia-aiheisia maalauksia, joissa Edelfelt käytti mallina kotiapulaistaan. Edelfelt maalasi myös ikkunasta näkyneitä maisemasta Pitkänsilta ja Ensilumi.
Edelfelt oleskeli paljon myös Pariisissa, jossa hänellä oli kaikkiaaan viisi ateljeeta, joista viimeisestä hänellä oli yli 20 vuoden yhtäjaksoinen vuokrasopimus. Pariisi oli tarkeä ennen kaikkea Kevätsalongin sekä tilausmuotokuvien vuoksi. Avioitumisen (1889) jälkeen elämä Pariisissa muuttui kalliiksi ja perhe päätti muuttaa pysyvästi Suomeen myös vaimon terveudentilan vuoksi.
Liisankadun ateljeessa työskenteli Edelfeltin jälkeen useita muita keskeisiä taiteilijoitamme mm. Juho Rissanen, Oskari Paatela ja Gösta Diehl (1935-1954). Myöhemmin siitä tuli Jussi ja Toivo Paatelan arkkitehtitoimisto.
Lisämateriaalia
Yleisradion kokoamia haastettaluja Albert Edelfeltistähttp://yle.fi/vintti/yle.fi/teemagalleria_edelfelt/haastattelut.html
Edelfelt, Albert (1854 - 1905) - Biografiakekus
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3217/
Kummelimies asuu Edelfeltin ateljeessa, HS 13.1.2013
http://www.hs.fi/koti/a1357970193040
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti